Ota yhteyttä

Tulevaisuuden asumisen palvelualusta – asiantuntijana Kimmo Rönkä

One4allin rooli asumisen markkinoilla on kasvanut huomattavasti, ja se edellyttää meiltä jatkuvaa aallon harjalla olemista, markkinoiden ja tarpeen ymmärtämistä, ennakointia ja palveluiden innovointia. Tämän takia meille onkin tärkeää olla tiiviissä yhteistyössä alan asiantuntijoiden sekä asiakkaittemme kanssa.

Saadaksemme asiantuntijan näkemyksen tämän hetkisen asumisen trendeistä, ja sen tulevaisuuden kehittymisestä, tapasimme Kimmo Rönkän. One4allin toimitusjohtaja, asumisen digitaalisia ratkaisuja jo seitsemän vuotta kehittänyt Kitte Hamilton on myös aiemmin keskustellut Kimmon kanssa asumisesta, sen palvelullistamisesta, sekä asukkaan roolista asumisen kehittäjänä.

Tulevaisuuden asumisen asiantuntija DI, CEO Kimmo Rönkä Rönkä Consulting Oy:stä on kokenut tulevaisuuden asumisen, työteon ja vapaa-ajan kaupunkiympäristöjen kehittäjä. Hän näkee tulevaisuuden asumisen palveluna. Eläminen tulee muuttumaan yhteisölliseksi, asunnosta siirrytään naapurustoon ja kortteleihin.

“Olen tutkija, researcher, re-searcher, uudelleen löytäjä. Suurin oivallus asumisen kehittämiseen lähti ​vuosina 2001–2015 kun työskentelin Taideteollisen korkeakoulun ​Future Home Instituutissa, aluksi projektijohtajana, myöhemmin instituutin johtajana. Projektissa mukana olleiden ja taideteollisessa opiskelevien moottorina olivat käyttäjälähtöisyys ja ihmiskeskeisyys, näistä elementeistä syntyvät myös tulevaisuuden kodit”, kertoo Kimmo.

Kimmo kehittää nyt oman yrityksensä kautta uusia asumisen konsepteja. Asuminen muuttuu elämiseksi. Aikaisemmin mottona oli “Work, live and play”. Nyt kaikki on yhdessä “Live”. Nykyään työ seuraa meitä kotiin, työtä tehdään vapaa-ajalla ja työympäristöt ovat muuttuneet. Elämisen palvelut näkyvät yhä enemmän työympäristöissä. 

“Sama ilmiö tulee tapahtumaan asumisessa. Parhaat asuinalueet tai korttelit tulevat kilpailemaan sillä, että heillä on parasta palvelua tarjottavana asukkailleen”, toteaa Kimmo.

“Hybridirakentaminen tai mixed-use -rakennuttaminen ovat tästä hyviä esimerkkejä. Asiakkaamme ovat mukana useissa uudistuneen asumisen konsepteissa. On kiinnostavaa olla mukana kehittämässä palvelualustaamme vastaamaan myös tällaisten asumisratkaisujen tarpeita”, kommentoi Kitte.

Asumisen kaupunki-innovaatio korttelihankkeella

Vuosina 2010–2018 Kimmo oli mukana konseptoimassa, suunnittelemassa ja rakennuttamassa ​Jätkäsaaren Sukupolvienkorttelia. ​Pilotoitiin ​Charles Leadbeaterin kehittämän sosiaalisen innovaatioteorian mukainen ​korttelihanke, jossa haluttiin toteuttaa asumisen kaupunki-innovaatio. Sosiaalisen innovaation mallin mukaisesti luotiin yhdessä viiden yrityksen kanssa transformaatio, muutosinnovaatio korttelille, tehtiin asukas- ja käyttäjätutkimuksia ja työpajoja.

“Silloin se oli pelkästään korttelin sisäinen juttu. Tänä päivänä hanke suunniteltaisiin niin, että ulkopuolisetkin voisivat vuokrata korttelin yhteistiloja. Lukitus-,  digitaaliset varauskalenteri– ja maksupalvelujärjestelmät kun tekevät tilojen käytön nykyään helpoksi”, huomioi Kimmo. “Korttelista tulee yhä enemmän ns. asumisen inhimillinen käyttöliittymä.”

Pilotista tiedotettiin niin hyvin, että nykyään moni korttelihanke jäljittelee Sukupolvien korttelia. 

“Korttelihanke oli skaalautuva innovaatio ja sille tuli jäljittelijöitä. Tälläisillä hankkeilla muutetaan ajattelutapaa”, kommentoi Kimmo.

Toistaiseksi korttelihankkeita on Suomessa vähän, vaikka korttelit luovat asumiseen lisää voluumia. Yksittäisiin taloyhtiöihin nähden kortteleilla rakennetaan 2,5 kertaa enemmän asuntoja. 

“Lisäksi kortteleiden kohtuuhintaisuutta saavutetaan myös tarjottavien palvelujen kautta. Enemmän elämistä saadaan kortteleiden palveloinnilla”, toteaa Kimmo.

Oman asunnon neliöiden lisäksi asukas saa yhteiskäyttötilolla runsaasti lisäneliöitä. Niitä neliöitä voi jakaa muiden asukkaiden kanssa, sillä ne eivät tulisi olemaan käytössä muutenkaan koko aikaa.

Asumisen palvelullistaminen digitaalisilla ratkaisuilla

“Näkisin, että kaikki yhdistyy älypuhelimeen tai -laitteeseen. On asukkaalla sitten käytössä näyttö tai tietokone niin loppupeleissä hänelle palvelut tulevat yhdistymään mobileen, älykelloon tai muuhun keskeiseen henkilökohtaiseen välineeseen.”

Kimmon mukaan myös kiinteistöjen kohtaamispisteet tulevat palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi hississä voisi saada näyttöjen kautta tarvittavaa tietoa kiinteistöstä, palveluista, tapahtumista tai muusta mitä asukas tai kävijä automaattisesti etsii tullessaan kiinteistöön.

“Tässä mielessä porrasnäyttöjen rooli myös rappukäytävissä on merkittävä kiinteistöön tullessa”, toteaa Kimmo. “Näyttö toimii ikäänkuin palvelualustana, johon synkronoituu tilojen ja korttelien toiminta ja palvelut.” 

“Toimien myös viestin välittäjänä ja yhteisöllisyyden rakentajana”,  lisää Kitte.

Palvelualusta kiertotaloudelle

Kimmon mielestä asukkaat ovat kaikkein kiinnostuneimpia itse elämisestä. Hallitustyöskentelyt, budjetoinnin, vesimittarien lukemiset halutaan uskoa ammattilaisten käsiin. Lisä-arvoa asukkaille tuo se, että palvelualustassa asukkaat voisivat toteuttaa vaikkapa jakamistaloutta tai kierrätystä. Kiertotalous on sekä asumisen että rakentamisen tulevaisuutta. 

“Hiilijalanjälkilaskennat voisivat vaikka näkyä tässä palvelualustassa. Jakamistalous on se keino millä kiertotalous toteutuu. Kun hiilijalanjälkilaskennat tulisivat näkyvämmäksi, voisi sillä vaikuttaa asukkaiden kulutustottumuksiin ja aktivoida asukkaita käyttämään aktiivisesti jakamistaloudelle luotua alustaa”, pohtii KImmo.

“Ruokahävikin vähentämiseen tai naapuriapuun suunnattuja ratkaisuja olemme mekin pohtineet One4all:ssa”, kertoo Kitte.

Inhimillistä asumista

Samalla lailla kun maailma digitalisoituu niin se myös inhimillistyy. Kortteleiden tai vuokratalojen toiminnanohjaajat tai yhteisöllisyyden rakentajat ohjaavat asumista, mutta myös paikalliset yrittäjät, jotka ovat tekemisissä korttelin kanssa voisivat olla ohjaamassa asuinalueen toimintaa ja tarjoamassa asukkaille suunnattuja palveluja. Digitaalisuus on väline luoda näitä yhteyksiä eri toimijoiden ja asukkaiden välille.

Tulevaisuuden visio

“Kehittämisessä on mielenkiintoista se, että se ei koskaan lopu. Juuri kun ajattelet olevasi “valmis”, tulee seuraava uusi visio, idea tai tarve, jota lähdetään työstämään”, Kitte pohtii. “Mutta millaisena Kimmo sinä näkisit One4all:in tulevaisuuden?”

“Maailmalle One4allin pitää lähteä! Suomi on juuri nyt kiinnostava maa. Suurin kasvu tulee kansainvälistymisestä, joten verkostoitumaan maailmalle!”, sanoo Kimmo lopuksi.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Tuotteet ja palvelut

Asiakaskokemuksia

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan.

Henry Hietavala, myynti