Ota yhteyttä

Taloyhtiön palvelut varausjärjestelmän kautta myös talon ulkopuolisille – TA-yhtiöt

Asunto Oy Naantalin Victoria on TA-yhtiöiden rakennuttama vapaarahoitteinen myyntiasuntokohde. Sen pääsuunnittelija Pekka Mäki on Sigge Arkkitehdit Oylta ja kohteen pääurakoitsijana toimi Peab Oy.

Victoria on osa Naantalin keskustakorttelien kehittämisprojektia, jonka aikana kaupunki uudistaa keskusta-aluetta. Keskustaan on tulossa runsaasti uusia asuntoja ja asumiseen liittyviä palveluita. Victorian katutasoon onkin jo toteutettu pesula, ravintola ja kahvila sekä myymälätila. Victorian pihakannella on lisäksi kaksi pihasaunarakennusta pukuhuoneineen ja keittotilalla varustettuine oleskelutiloineen.

Victoria tulee myöhemmin täydentymään As Oy Naantalin Estellellä, jonka pihakansi yhdistää sen ja Victorian yhdeksi kokonaisuudeksi.

Veneilemästä ja pyöräilemästä vaivattomasti keskustaan saunomaan

Talon sauna, kuten pesulakin, ovat asukkaiden lisäksi myös muiden kaupunkilaisten ja matkailijoiden käytössä. “Esimerkiksi rengasreitiltä palaava pyöräilija voi siinä pysähtyä saunomaan ja pesemään pyöräilyvarusteensa”, kertoo TA -Rakennuttajien projektipäällikkö Ari Uotila.

Miten kohteessa päädyttiin One4allin tarjoamaan palveluun?

Tarpeena oli löytää mobiililaitteessa toimiva digitaalinen varausjärjestelmä, joka sopii yhteen jo valitun iLOQ-lukitusjärjestelmän kanssa ja joka on taloyhtiön asukkaiden lisäksi myös taloyhtiön ulkopuolisten asiakkaiden käytettävissä.

Kiukaan ohjauksen liittäminen varauskalenteriin oli plussaa, jota ei osattu suunnittelun alkuvaiheessa edes toivoa. Varauksen maksamisen mahdollisuus sovelluksessa oli myös tervetullut ominaisuus, koska se on asiakkaalle näppärää ja tehostaa hallinnon ja laskutuksen prosesseja. One4allin palvelu täyttikin kaikki palvelualustalle asetetut tarpeet.

Ari Uotila odottaa innolla palvelualustan laajennuksen käyttöönottoa ja kiittää One4allin hyvää perehdytystä palvelun käyttöön.

Matkailija tekee yhteistilojen varaukset One4allin asumisen palvelualustan kautta. Kulkua ja saunan käynnistymistä ohjataan varausten ja määritysten mukaan, iLOQin lukituksella ja releellä.
Ota yhteyttä, mietitään yhdessä juuri teille sopiva ratkaisu
0400 888 218myynti@one4all.fi

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Tuotteet ja palvelut

Asiakaskokemuksia

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan.

Henry Hietavala, myynti