Ota yhteyttä

Etätyötä ja kestävää kehitystä

Tilikausi alkoi vuonna 2020 uuden merkeissä

Yhtäkkiä piti sopeutua etätyöskentelyyn, oppia etäpalaverien niksit ja rakentaa pikaisesti etäpalavereita tukevia esityksiä, vaikka olimme vuosien ajan olleet vakuuttuneita siitä, että ainoa tapa myydä porrasnäyttöjämme oli kiikuttaa mallinäyttö asiakkaille nähtäväksi. Selkä ainakin on kiittänyt poikkeustilaa jo monesti, sillä 30kg:n näytön kiikuttaminen asiakkaalta toiselle oli harvinaisen epäergonomista hyötyliikuntaa.

Hiilijalanjälkilaskennat saatiin suunnitelmien mukaan tehtyä, yhteistyössä NordicOffsetin kanssa. Ensin purettiin tuote paperille palasiksi, sitten laskettiin ja pohdittiin mutterien, johtojen ja näyttöjen materiaaleja, pakkauksia ja reissuja, jonka jälkeen saatiin kasaan numeroita ja lähdettiin miettimään kompensointeja. Ja tässä sitä ollaan. Huhtikuusta alkaen olemme kompensoineet jokaisen porras­näyttömme hiilijalanjäljen, jotta asiakkaamme voi tarjota pienen askeleen verran hiilineutraalimpaa asumista asukkailleen. Meille tällä toimella on ollut suuri merkitys, sillä haluamme tehdä oman osuutemme puhtaamman tulevaisuuden puolesta.

Tilikausi oli meille myös kehityksen aikaa. Saimme kehitystukea Business Finlandilta, jonka myötä teimme toimia hiilijalanjäljen pienentämiselle, sekä kehitimme uusia ominaisuuksia, joilla palvellaan yhteisöllisyyttä entistä paremmin – myös poikkeustilan iskiessä. Lisäksi saimme tukea kansainvälistymishankkeeseen. Hankkeen aikana liityimme European Federation for Living -yhteisöön, jonka myötä tietämyksemme eri maiden asumisen haasteista ja tarpeista on kasvanut huomattavasti ja olemme saaneet paljon uusia näkökulmia asumisen palveluiden kehittämisestä. Jo lähiaikoina porras­näyttömme tukevat asukasviestintää ja kalenterimme mahdollistavat yhteistilojen varauksia ulkomailla, ensimmäisenä Slovakiassa, ja jatkoa seuraa.

Tilikauden aikana saimme paljon uusia asiakkaita, uusia vuokrataloyhtiöitä ja rakennusliikkeitä, jotka halusivat yhdessä lähteä kehittämään asumisen palveluita kanssamme. Liikevaihtomme maaliskuun lopussa 2021 tilikauden päätyttyä oli 1.076 k €. Hieman jäätiin tavoitteesta, mutta se kiritään kiinni nyt kuluvalla tilikaudella.

Kiirettä siis pitää ja siitä olemme kiitollisia. Kuten joka vuosi, haluamme jälleen kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja asiakkaitamme luottamuksesta ja loistavasta yhteistyöstä. Me olemme täällä teitä varten! ❤️
 
Suuri kiitos myös meidän omalle väelle, joka on välillä rystyset verillä, mutkalle vääntyneenä, paahtanut pitkää päivää palvellakseen asiakkaitamme, ja mahdollistaakseen jatkuvan kehityksen. 



-Kitte Hamilton

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan.

Henry Hietavala, myynti