Kiitos, otamme yhteyttä!
Ota yhteyttä

Janne Nurminen vastaamaan One4allin digitaalisten palveluiden kehityksestä

Meillä on uusi CTO! Monipuolisen uran IT-alalla tehnyt Janne Nurminen vastaa jatkossa teknologiastrategiastamme ja digitaalisten palvelujen kehityksestä. Janne astuu tärkeään rooliin luontevasti, sillä hänellä on 25 vuoden kokemus useista eri järjestelmistä ja toimintaympäristöistä. Hän on ollut mukana rakentamassa Suomen suurimpia kauppapaikkoja, mutta kokemusta on kertynyt myös startup-ympyröistä esimerkiksi terveysteknologian ja kuljetuspalveluiden parista. Työuransa Janne on aloittanut aikanaan kiinteistöjen toiminnanohjausjärjestelmien parissa, joten One4allin myötä hänellä on meneillään tietynlainen paluu juurille.

Jannen kokemus IT-alalta kattaa monia rooleja ja palveluita, minkä ansiosta hän yhdistää työssään vahvan tietoteknisen ymmärryksen liiketoiminnan tarpeisiin. Niin tietojenkäsittelyä, tulevaisuudentutkimusta kuin filosofiaakin opiskellut Janne pohtii luonnostaan, miksi asioita tehdään, kenelle ne tuottavat arvoa ja mitä vaihtoehtoisia kehityskulkuja kenties pitäisi ottaa huomioon.

Työssään teknologioiden parissa Jannea motivoi jatkuva oppiminen, konkreettiset tavoitteet ja mahdollisuus vaikuttaa. Startup-maailman oppeina hän tuo mukanaan ajatuksia modernien tiimien toiminnasta ja eksperimentoinnin merkityksestä digitaalisten palvelujen kehityksessä. “Softa-ala kehitysprosesseineen on tullut jo varsin hyväksi tuottamaan koodia. Edelleen on kuitenkin paljon tekemistä siinä, että tehtiinkö ylipäätään oikeaa asiaa tai oliko tuotoksesta jotakin mitattavaa hyötyä.” Lisäksi arkkitehtuuriasiat ovat Jannelle merkityksellisiä: “Koodarit voivat tuntea koodin kuin omat taskunsa, mutta kokonaisarkkitehtuurilla on pitkässä juoksussa ratkaiseva rooli. Arkkitehtuuritason ratkaisuissa ei riitä, että ymmärtää asiat syvällisesti, tarvitaan myös leveyttä.”

Entä miksi Janne halusi juuri meille? “One4all on yrityksenä erittäin kiinnostavassa vaiheessa. Yrityksessä on tehty strateginen päätös ottaa kehitystyö täysin omiin käsiin, ja yritys tavoittelee nyt seuraavaa kasvuloikkaa. Silloin on huolehdittava siitä, että teknologiset ratkaisut tukevat yrityksen tavoitteita. Samalla on panostettava tiimin rakentamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Ajattelen, että niin yrityksinä kuin ihmisinäkin olemme olemassa toisiamme varten. Kokemuksesta tiedän, mitä motivoitunut ja yhtenäinen tiimi voi saada aikaan – kukapa ei sellaisessa joukossa haluaisi olla mukana!”

Vuosien varrella Janne on ehtinyt työn ohella touhuta muutakin. Ympäristöasiat ovat hänelle tärkeitä, ja hänen tietoteknisiä taitojaan on hyödynnetty muun muassa ympäristöaiheisten palvelujen, vaalikoneiden, tempausten ja puunistutushankkeiden toteutuksessa. Jannella on ollut näppinsä pelissä myös arki- ja työmatkapyöräilyä edistävässä Kilometrikisassa, joka tuottaa varoja Suomen Punaisen Ristin koordinoimaan ilmastotyöhön.

Haastavaa ja vastuullista työrooliaan Janne tasapainottaa perheen, mökkitöiden, urheilun ja musisoinnin parissa. 

Lämpimästi tervetuloa Janne – on todella hienoa saada sinut joukkoomme!

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan juuri tarpeidenne mukaisesti.