“Hyvä hallinto ei riitä, taloyhtiötä pitää johtaa”
Näin toteaa Lahdessa sijaitsevan As Oy Jalkarannan-Metsän hallituksen puheenjohtaja Eero Ravantti. Hän korostaa, että pelkkä hyvä hallinto ja lakipykälien noudattaminen eivät riitä, vaan taloyhtiössä tarvitaan myös tavoitteellista johtamista.
(Artikkelikuva: Leila Pitkänen)
Strategia on taloyhtiön kompassi
Eerolla on vankka näkemys: myös taloyhtiö tarvitsee strategian. Strateginen johtaminen ja ajattelutapa ovat peräisin Eeron työtaustasta, jota hän on hyödyntänyt myös taloyhtiön hallitustyössä. Strategia palvelee hänen mielestään erinomaisesti myös taloyhtiöitä, kunhan se on ymmärrettävä paitsi hallitukselle, myös tavalliselle osakkeenomistajalle.
”Strategia on eräänlainen kompassi – valinta taloyhtiömme suunnasta, toiminnan painopisteistä ja keinoista, joiden avulla haluttuun päämäärään pyritään. Hyvä strategia vastaa kysymykseen, mikä on taloyhtiöllemme paras tapa erottua ja menestyä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa pudotuspelit hyvin johdettujen ja huonosti hoidettujen taloyhtiöiden välillä ovat jo käynnissä.”
Ei vain suunnitelma paperilla
Tärkeintä on, ettei strategia jää vain paperille. Eeron mukaan strategia toimii ja tuottaa kilpailuetua vain, jos sen mukaan tehdään myös konkreettisia toimenpiteitä. As Oy Jalkarannan-Metsässä strategia toimii vuosisuunnittelun pohjana.
Hallitus seuraa strategian ja toimintasuunnitelman toteutumista aktiivisesti ja myös osakkaat otetaan mukaan kehittämiseen säännöllisillä kyselyillä. Eero vinkkaa, että kyselyssä kannattaa hyödyntää samoja kysymyksiä, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään ja niiden avulla voi nähdä kehityssuuntia.
“Vaikka arvioimme itsekin vuosittain toimintaamme, aika ajoin on hyvä saada ulkopuolinenkin näkemys toimintamme tasosta. Sen vuoksi osallistuimme Suomen Paras Taloyhtiö -kilpailuun vuonna 2019. Emme voittaneet, mutta pääsimme viiden finalistin joukkoon.”
Hallitus johtaa taloyhtiötä
Eeron mukaan taloyhtiön hallitus on keskeisessä roolissa strategian luomisessa ja toiminnan johtamisessa.
“Jonkun on oltava puikoissa ja vaikka isännöitsijä on tärkeä yhteistyökumppani, hallitus on avainroolissa ja siltä vaaditaan osaamista ja aktiivisuutta. Nukkuva hallitus ja ylityöllistetty isännöitsijä on yhdistelmä, joka on mille tahansa taloyhtiölle aikapommi.”
Eeron taloyhtiössä strategia luotiin hallituksen kesken yhteistyönä. Taloyhtiössä on kolmesta jäsenestä koostuva kevyt hallitus, mikä tekee hallitustyön helpoksi ja joustavaksi. Taloyhtiön strategiaan on kirjattu seitsemän avainaluetta, jotka ohjaavat taloyhtiön toimintaa ja kehittämistä.
“Strategiassa – erityisesti talotekniikan alueella – on tärkeää elinkaariajattelu eli toimitaan ennakoiden, eikä vasta silloin, kun on pakko”, Eero korostaa.
“Turvallisuus on meillä ykkösasia, mutta tärkeitä painopisteitä ovat myös nykyaikaisten järjestelmien hyödyntäminen sekä viestinnän jatkuva kehittäminen taloyhtiössämme, joka kahden vuoden päästä täyttää 50 vuotta.”
Osana taloyhtiön viestinnän kehittämistä As Oy Jalkarannan-Metsässä on otettu käyttöön porrasnäyttö.
Lue artikkelistamme Eeron kokemuksia porrasnäytöstä: Suomen Paras Taloyhtiö 2019 -finalisti modernisoi viestintänsä porrasnäytöllä

