Ihmisten tarve yhteisöllisyydelle ja yhteistiloille säilyy

Tarve yhteisöllisyydelle ja yhteistiloille säilyy, vaikka korona koettelee

Keväinen korona-aika eristi tehokkaasti ihmiset koteihinsa. Nyt, kun eri suunnissa käydään keskustelua viisaimmista keinoista ennaltaehkäistä ja torjua koronauhkaa, muutama huomio liittyen asumiseen korona-aikana.

Vaikka oma koti on kullan kallis, tekee hyvää välillä päästä sieltä hetkeksi pois turvallisesti. Monissa taloyhtiöissä on yhteistiloja, jotka edelleen ovat vajaakäytöllä. Mitäpä jos ajatellaankin asukaslähtöisesti, ja tuetaan asukkaan arkea poikkeustilassa?

Yhteistilat turvallisina etätyöpisteinä

Taloyhtiöiden yhteistiloja voi helposti jakaa sovelluksen avulla vaikka pienemmiksi, varattaviksi etätyöpisteiksi, unohtamatta toki yhteistilan normaalia käyttöä.  

Palveluun on helppo lisätä niin haluttaessa myös lisämaksulliset palvelut, esimerkiksi astiaston vuokraukset tai yhteistilojen siivouspalvelut. Asukas voi varata tarjottuja ja tarvitsemiaan lisäpalveluita tilavarauksen yhteydessä.

Vaikka korona on muuttanut yhteistilojen käyttötapoja, (lue: sulkenut suurimman osan niistä) niin tilatarpeisiin se ei ole vaikuttanut. Yhä edelleen ihmiset kaipaavat joustavia tiloja ja palveluita elämäänsä. Oman asunnon neliöiden lisäksi asukas saa yhteiskäyttötiloilla runsaasti lisäneliöitä. Onko tiloja siis tarpeen sulkea vai voisiko muuttamalla käyttötapoja ja käyttötarkoituksia edelleen hyödyntää yhteiseen käyttöön tarkoitetut lisäneliöt?

Turvallisuutta edistäviä keinoja ovat tehokas viestintä ja tehostettu siivous, joilla minimoidaan tartunta riskit yhteisissä ja yleisissä tiloissa. Asukkaat voivat myös keskenään viestiä ilmoituksin sovelluksen ilmoitustaululla tilojen käyttöön liittyen. Näillä keinoilla monia ahdistava, samojen seinien sisällä pyöriminen 24/7, ei tarvitse toteutua.

Taloyhtiön sähköiset varauskalenterit mahdollistavat sujuvan palvelun

Ja miksi tyytyä vain jaettaviin tiloihin, kun käytössä on älykkäät kalenterit monipuolisin ominaisuuksin? Kalentereita käyttämällä asukkaat voivat jakaa keskenään vaikkapa peräkärryn, poran ja muita tärkeitä mutta harvoin tarvittuja remonttitarvikkeita, grillin ja pihapelejä, tavarapyörän, vierashuoneen ja vierasparkkipaikan, maksullisena tai ilmaisena- vain mielikuvitus ja asukkaiden tarpeet ovat tässä rajana. Parhaat ratkaisut tulevat asukkailta, sovelluksen kautta tehtävällä kyselyllä niistä pääsee vaivattomasti selville.

Kodin asiat kuntoon ajasta ja paikasta riippumatta

Korona-aika on myös vahvistanut monipaikkaisuutta, ihmisten juurtumista useampaan paikkaan. Siitä on vahva osoitus kesämökkien kasvanut kysyntä. Miten mökiltä käsin voi helposti hoitaa ”toiseen” kotiin ja asumiseen liittyviä asioita? Silloinkin on hyvä, että asukkaalla on digitaalinen asumisen palvelualusta käytössään, se helpottaa asukkaan arkea.

Taloyhtiön tilojen ja tavaroiden jakaminen yhteiseen käyttöön taloyhtiössä ja naapurustossa on helppoa ja turvallista

Lukitus ja digitaaliset varauskalenteri– ja maksupalvelujärjestelmä tekevät tilojen ja tavaroiden jakamisen yhteiseen käyttöön helpoksi ja turvalliseksi. Omalla nimellä varaamisen yhteydessä ihmiset myös sitoutuvat noudattamaan yhteisesti sovittuja käytäntöjä ja talon järjestyssääntöjä. Jos hankaluuksia ilmenee, asukkaalta voidaan myös ottaa pois varausoikeus määräajaksi tai kokonaan. Ratkaisu on rakennettu niin, että siinä voittavat kaikki osapuolet.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Tuotteet ja palvelut

Asiakastarinat

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko kuulla lisää tai kysyä lisätietoja?

Soita tai lähetä minulle sähköpostia – kuulisin mielelläni kuinka voimme olla avuksesi. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Henry Hietavala, myynti