Kulunhallinnan mahdollisuudet taloyhtiölle
Toimiva kulunhallinta ei ole vain turvallisuuskysymys, vaan keskeinen osa modernia asumiskokemusta. Arvolukon järjestelmäasiantuntija Mikko Vessman tuntee eri kulunhallinnan ratkaisut kuin omat taskunsa – hänellä on takana 18 vuoden kokemus alalta ja pian myös lukkoseppämestarin tutkinto. Tässä artikkelissa Mikko kertoo, mitä kaikkea yhteistilojen kulunhallintaa suunniteltaessa kannattaa ottaa huomioon ja millaisia ratkaisuja on esimerkiksi tarjolla.
Mistä lähteä liikkeelle?
Ensimmäinen askel kohti sujuvampaa yhteistilojen hallintaa ei vaadi suurta investointia, sillä digitaalinen varauskalenteri toimii itsenäisesti eikä kulunhallintaa välttämättä tarvitse yhdistää varauskalenteriin.
“Jos mukaan halutaan ottaa kulunohjaus, kevyin vaihtoehto järjestelmästä riippuen on lisätä joko kellopiirillinen avainpesä tai pinkoodilukija varattavan tilan oveen. Ratkaisua on helppo laajentaa myöhemmin tarpeen mukaan”, ohjeistaa Mikko.
ABLOY® PULSE on toimiva ratkaisu kohteisiin, joiden ovissa on valmiina sähkövaraukset ja internetyhteys oven läheisyydessä. iLOQ-koodilukija taas soveltuu erityisesti kohteisiin, joissa kulunhallinta tarvitaan yhteen oveen, jossa sähkövaraus on jo olemassa. Jos kulunhallinta halutaan useisiin oviin, mahdolliset runkokaapeloinnit oville kannattaa kartoittaa jo suunnitteluvaiheessa, sillä niiden lisääminen jälkikäteen on melko työlästä ja kallista. Sekä ABLOY PULSE – että iLOQ-järjestelmät toimivat mekaanisen lukoston rinnalla, riippumatta käytössä olevasta avainjärjestelmästä.
Hinta on luonnollisesti yksi yleisimmistä kysymyksistä kulunhallintaa suunniteltaessa. Mikon mukaan monelle on iloinen yllätys, kuinka edullisia vaihtoehtoja on tarjolla.
“Jos halutaan iLOQ-kellopiiri varattavan tilan oveen, puhutaan muutaman sadan euron investoinnista. Lopullinen hinta riippuu tietysti aina kohteesta ja käyttötarpeista.”

Miten kulunhallinta käytännössä toimii?
“Kun asukas tekee varauksen digitaalisessa varauskalenterissa, tieto kulkuoikeudesta siirtyy pilven kautta lukitusjärjestelmään. Lukitusratkaisusta riippuen asukas pääsee tilaan avaimella, kulkukoodilla tai kulkutunnisteella”, kuvailee Mikko.
“Yksi kulunhallinnan toimivuuden kannalta keskeinen asia on hyvä kiinteä nettiyhteys. Jos yhteys katkeaa, kenttälaitteet putoavat verkosta eikä kulkuoikeus siirry lukostoon, jolloin asukas ei pääse varaamaansa tilaan.”
Mihin kaikkeen kulunhallintaa voi hyödyntää?
Kulunhallinta mahdollistaa paljon enemmän kuin yksittäisen oven avaamisen. Sen avulla voidaan hallita kokonaisia kulkureittejä ja ketjuttaa kulkua tilasta toiseen.
“Jos esimerkiksi saunaan kuljetaan kerhotilan kautta, kulunhallinta varmistaa, että vain varauksen tehneet pääsevät kulkemaan molemmista ovista. Muut asukkaat pääsevät kulkemaan ainoastaan kerhotilan ovesta”, havainnollistaa Mikko.
Varauskalenterin ja lukituksen yhdistelmää voi hyödyntää myös tavaroiden hallinnassa, esimerkiksi yhteiskäyttötavaroille tarkoitetuilla varauslokeroilla. Lokeroiden käyttö on yksinkertaista: asukas varaa tavaran varauskalenterista ja saa koodin lokeron avaamiseen.
Varauslokeron etu on, että tavarat pysyvät paremmin tallessa, kun niitä säilytetään lukkojen takana. Jos tavara katoaa, taloyhtiön hallinto voi tarkistaa hallintajärjestelmästä, kuka oli viimeisin varaaja.
Millä muilla tavoin yhteistilojen käyttöä voi helpottaa?
Yhteistilojen hallintaa helpottaa kulunhallinnan ohella myös varauskalenteriin yhdistettävä koneiden releohjaus. Releohjauksella voi ohjata muun muassa vettä ja sähköä, jolloin rele käynnistää ja sammuttaa sähkön- ja vedensyötön varauksen aikataulun mukaan.
Suosittu esimerkki releohjauksen käytöstä on saunan kiukaan automaattinen lämmitys ja sammutus varauskalenterissa tehtyjen varausten mukaan. Releohjausta voi käyttää myös esimerkiksi porealtaan vedensyötön ohjaukseen sekä autonpesupaikan veden- ja sähkönsyötön ohjaukseen.
Myös pesukoneiden käyttöä voi ohjata releiden avulla. Releohjausta kannattaa harkita esimerkiksi silloin, jos taloyhtiössä on ollut haasteita pesutuvan käytössä. Pesukoneisiin voi asentaa pinkoodilukijat, jolloin asukas käynnistää pesukoneen omalla koodillaan eikä kukaan muu saa pesukonetta päälle. Ratkaisu nostaa kuitenkin kustannuksia, sillä se edellyttää sekä pinkoodilukijaa että relekortin asennusta.
Jos pesutuvan käytössä ei ole ollut haasteita, suositeltavin ratkaisu on useimmissa tapauksissa pelkkä pinkoodilukija pesutuvan oveen.

Kiinnostaako eri lukitusratkaisut? Lue artikkelimme:
Mitkä lukitusratkaisut toimivat One4allin varausjärjestelmän kanssa?
