Kiitos, otamme yhteyttä!
Ota yhteyttä

Paperinen asukasviestintä tuottaa paperijätettä sadan auton verran

(Kuva luotu tekoälyllä)

Jos noin 40 asunnon taloyhtiössä jaetaan asuntoihin yksi tiedote kuukaudessa, syntyy tiedotteista vuodessa noin 2,4 kiloa paperijätettä. Määrä saattaa kuulostaa pieneltä, kunnes sitä tarkastelee laajemmassa mittakaavassa. 

Kun kyse on sadasta taloyhtiöstä, kertyy paperijätettä jo 240 kiloa vuodessa. Suomessa on yli 65 000 kerrostaloa ja jos jokaisessa niistä tiedotettaisiin paperilla kerran kuussa, se tarkoittaisi yli 155 000 kilon eli sadan henkilöauton painon verran paperijätettä.

Ongelma ei ole pelkkä paperi

Myös papereiden tulostus, jakelu autolla ja lopuksi jopa kierrätys –jota ei heti tulisi ajatelleeksi– kuormittavat ympäristöä. Lisäksi paperia kuluu taloyhtiöissä muuhunkin kuin tiedotteisiin, esimerkiksi yhteistilojen varauskirjoihin. Kun kaikki tämä lasketaan mukaan, vastaa kuormitus helposti monta lisäautoa.

Paperisen asukasviestinnän ympäristövaikutus on siis merkittävä. Siksi on perusteltua kysyä: eikö olisi jo aika jättää paperilaput historiaan?

Monet taloyhtiöt ja isännöintitoimistot ovatkin jo tehneet tämän päätöksen. Siitä on osoituksena 155 000 asukasta, jotka ovat jo asumisen palvelualustamme piirissä. Heillä on mahdollisuus lukea ajantasaiset tiedotteet ja ohjeet sekä hoitaa varaukset digitaalisesti.

Oletko sinä valmis vähentämään paperijätettä?

Varaa demo

Lataa palveluesitteemme

Lue referenssejä

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Tuotteet ja palvelut

Asiakaskokemuksia

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan juuri tarpeidenne mukaisesti.