Sähköiset ratkaisut kuuluvat asumiseen Oulun Sivakassa
Oulun Sivakka Oy:n yhteistyö One4allin kanssa sai alkunsa, kun oululainen vuokrataloyhtiö huomasi kaipaavansa saunavuoroille maksupalvelua. Syy siihen oli se, että saunavuoroja varattiin, mutta jätettiin harmittavan usein silti käyttämättä. Sivakka halusi löytää kestävämmän ratkaisun, niin turhan sähkönkulutuksen vähentämiseksi kuin ylipäätään saunojen kunnon ylläpitämiseksi – kuivana lämpiävä sauna kun vaurioituu herkemmin.
Yksi asia johti toiseen ja maksupalvelun kartoituksen yhteydessä heräsi tarve viestintäalustalle. Tällä hetkellä Sivakka hyödyntää One4allin palveluita jo verrattain monipuolisesti: Sivakan kohteissa on käytössä One4all Mobile asukassovellus sekä varausjärjestelmä, josta voi varata yhteistiloja kuten mm. saunavuoron ja myös maksaa sen. Lisäksi osassa kohteista on One4allin porrasnäytöt, joilta voi myös tehdä varauksia, ja osassa toisen palveluntarjoajan näytöt.
Digitaaliset asumisen palvelut ovat luonnollinen jatke sähköiseen tarjontaan
Sivakassa digitaalisuus on jo pitkällä: koko vuokrausprosessi on sähköistetty jo aiemmin, kenties ensimmäisenä suomalaisena vuokrataloyhtiönä. Toimitusjohtaja Raimo Hätälä kertoo, että siirtymä digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen asumisen aikana on luonteva ja strateginen osa Sivakan toimintamallia. Sähköisille palveluille on myös ollut kysyntää asukkaiden puolelta, joten niiden tarjoaminen koetaan Sivakassa myös vuokranantajan velvollisuudeksi.
Sivakka hyödyntää tällä hetkellä kahden eri toimittajan palveluita asukasviestinnän toteuttamiseen. Yhtiön tavoitteena on hyödyntää valittuja palvelualustoja ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia mahdollisimman optimaalisesti, kattavan asumiskokemuksen kehittämiseksi, Raimo kertoo. “Jatkossa yhä useammassa kohteessa tullaan ottamaan käyttöön esimerkiksi vierashuoneen varaus ja maksu, ja varausten liittäminen sähköiseen kulunohjaukseen tulee yleistymään”, hän jatkaa.

Saunamaksuista tehostettuun asukasviestintään
Sivakan siirtymä digitaalisen asukasviestinnän pariin ei ollut se perinteisin. Vaikka kaikki sai alkunsa maksullisten saunavuorojen laskutustarpeesta ja saunavarauksiin liittyvästä kiukaan releohjauksesta, se on lähtenyt siitä kehittymään kohti kattavaa, sähköisesti toteutettavaa asukasviestintää ja sujuvaa sähköistä asumista.
Nyt Sivakan kohteissa sijaitsevilla porrasnäytöillä on jo aktiivista tiedotusta, samoin kuin asukassovelluksessa, josta myös saunojen ja muiden yhteistilojen, esimerkiksi kerhohuoneen tai kuntosalin varaukset tehdään. Sivakan isännöitsijä Juha Väänänen kertoo, että One4allin hallintajärjestelmää hyödyntää heillä kaikkiaan 13 isännöitsijää, jotka kukin viestivät omiin kohteisiinsa.
Digitaalisuus mahdollistaa tehokkaan viestinnän kohteisiin, myös niihin, jotka sijaitsevat etäällä Sivakan toimipisteeltä. Tehokkuuden ohella digitaalinen asukasviestintä tarjoaa suuren taloudellisen ja ajankäytöllisen säästön, kun ei tarvitse ajaa pitkiä, jopa 100 kilometrin välimatkoja kiinteistöjen välillä tiedottaakseen asukkaille.

Käyttöönotto sujui hyvin ja asukkaat ovat olleet tyytyväisiä
Sivakka halusi tarjota asukkailleen mahdollisimman toimivan käyttöönoton ja siksi siihen todella panostettiin, mm. viestimällä aktiivisesti, ohjeistamalla ja järjestämällä asukkaille infotilaisuuksia. Uuden varausjärjestelmän sähköisyys ja asukkaiden moninaisuus huomioitiin myös tarjoamalla mahdollisuutta varata vuoroja Oulun 10 (kaupungin palvelukeskus) kautta, mutta kysyntä on ollut hyvin vähäistä. Kaiken kaikkiaan käyttöönoton sujuvuus yllätti positiivisesti.
On iso taloudellinen ja ajankäytöllinen säästö, kun ei tarvitse ajaa sitä 100 km välimatkaa kiinteistöjen välillä tiedottaakseen jotakin.
Myös Sivakan osalta palvelun käyttöönotto on sujunut hyvin. Juha kertoo, että One4allilta saatu asiakaspalvelu on ollut poikkeuksellisen hyvää. “Jos vaikkapa aamullakin on joku sähköposti asukkaalta ja asia joka vaatii selvitystä, niin asia hoituu samantien One4allin tuessa”, hän sanoo. Hän lisää, että on isännöitsijänä tekemisissä monien eri toimijoiden kanssa ja tietää, ettei toimiva asiakaspalvelu aina ole mikään itsestäänselvyys – siksi hän osaakin sitä arvostaa.


