Kiitos, otamme yhteyttä!
Ota yhteyttä

TOAS Hippos vei jakamistalouden digiaikaan Lainamaatilla

Tampereen opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) Hippoksen kohteessa arjen helpottaminen on viety uudelle tasolle. Asukkaiden käytössä on Lainamaatti – palvelu, jota ei ihan jokaisesta opiskelija-asuntokohteesta löydy. Lainamaatti on lainalokerikko, josta asukkaat voivat lainata arjessa tarvittavia yhteiskäyttötavaroita. Näin kaikkea ei tarvitse omistaa itse. 

Asukas varaa haluamansa tavaran kätevästi One4all Mobile -sovelluksessa toimivassa varauskalenterissa, ja noutaa sen lokerosta varauksen aikana toimivalla PIN-koodilla. Palautus on yhtä vaivatonta, sillä tavara palautetaan lokeroon varauksen päättyessä samalla koodilla.

Katso videolta kuinka Lainamaatti toimii:

Katso video Lainamaatin käytöstä YouTubessa.
(Huom. samalla hyväksyt YouTuben / Googlen käyttöehdot)

Lainamaatti tukee kestävää asumista

TOASin kiinteistöjohtaja Jari Ahonen, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Eveliina Toikkonen ja kunnossapitoinsinööri Tatu Mäkilä kertovat, että Lainamaatti on toiminut jakamistalouden mahdollistajana.

Idea Lainamaatista sai alkunsa TOASin halusta helpottaa asukkaidensa arkea ja tuoda yhteistilojen rinnalle myös lainattavia tavaroita varattavaksi. Eveliina kertoo, että ajatus kumpuaa TOASin strategiasta, jossa kestävä asuminen ja jakamistalous ovat tärkeässä roolissa.

“Yritämme mahdollistaa kestävää asumista helpoin arkisin keinoin. Lainamaatti tukee tavoitettamme tosi hyvin. On hienoa, että voimme kokeilla ja tarjota uutta, sillä pyrimme olemaan edelläkävijöitä näissä asioissa”, kuvaa Eveliina.

Samaa painottaa Jari.

On asukkaillemme hyvä etu, että voimme tarjota heille tavaroita lainaan. Kun 800 ihmisen ei tarvitse ostaa samaa ruuvinväännintä, ollaan vastuullisuuden ytimessä.

Ajatus tavaroiden lainauksesta ei ole täysin uusi, vaan joissakin TOASin kohteissa on jo aiemmin toiminut asukastoimikuntien hallinnoimia tavaralainaamoja kerhohuoneiden yhteydessä.

“Siitä kokemuksesta tiedettiin, että tarvitaan jokin valvotumpi systeemi. Muuten tavaroita hajoaa, katoaa eikä pystytä koskaan selvittämään, kenellä ne olivat lainassa”, luettelee Eveliina.

Kysyttäessä miten yhteiskäyttötavaroita lainattaisiin Hippoksella, jos Lainamaattia ei olisi lanseerattu, kolmikko vastaa tyhjentävästi kuin yhdestä suusta:

“Meillä ei olisi tätä palvelua. Sitä olisi liian työläs pyörittää ilman varauskalenteria ja Lainamaattia.”

TOASin Jari, Tatu ja Eveliina jakamassa kokemuksiaan Lainamaatista One4allin Sonjalle.

Tuttu varauskalenteri toimii myös tavaroiden hallinnoimiseen

TOAS kuuntelee tarkasti asukkaidensa tarpeita ja niin tehtiin myös Lainamaattia suunniteltaessa. 

Meillä on asukkaina nuoria aikuisia, jotka ovat tottuneet käyttämään digitaalisia palveluita. Lainamaatti on sitä mitä he odottavatkin.

Kun valmista ratkaisua ei ollut, palvelua lähdettiin suunnittelemaan yhteistyössä One4allin ja lukkoasiantuntijoiden kanssa.

“Lainamaatti rakennettiin meitä varten. Meillä oli tarve ja siitä lähdimme miettimään, miten tämä ratkaistaan. Ajatuksena oli, että olisi yksi alusta, josta kaikki hoituu.”

One4allin varauskalenteri on Hippoksella käytössä esimerkiksi saunojen, pesutuvan ja co-working -tilojen varaukseen, joten varauskalenterin käytön laajentaminen Lainamaatiin oli kätevää.

“On hankalaa, jos alkaa olla monta eri järjestelmää. Varauskalenteri on asukkaille tuttu yhteistilojen varauksista ja samalla tavalla he voivat nyt varata tavaroita”, summaa Jari.

Palvelusta saatava varausdata ohjaa toimintaa

Mitä tavaroita Lainamaattiin päätyi lainattavaksi? Sen TOAS selvitti kysymällä asukkailta. Äänestyksen perusteella lainatavaroiksi valikoitui mm. ruuvinväännin, työkalupakki, ompelukone, dymo, tekstiilipesuri, silitysrauta- ja lauta sekä imuri. Joitakin tavaroita on tuplasetti, jotta niitä riittää lainattavaksi.

TOAS aikoo kuunnella asukkaiden toiveita Lainamaatin suhteen jatkossakin. Myös varauskalenterista saatava data antaa tärkeää tietoa Lainamaatin toiminnasta.

“Näillä tavaroilla on lähdetty liikkeelle ja nyt seuraamme dataa, miten niitä varataan. Jos havaitaan, että jollain tavaralla ei ole juurikaan varauksia, voimme poistaa sen ja tuoda jotain uutta tilalle helposti. Jätimme Lainamaattiin myös muutamia tyhjiä lokeroita, joihin asukastoimikunta voi hankkia jotain asukkaille, esimerkiksi lautapelejä”, avaa Jari.

TOASin punaista brändiväriä kantavalle Lainamaatille haettiin nimeä asukaskyselyllä. ”Ehdotimme muun muassa nimeä Hippomaatti, mutta meillä on myös avainten noutomaatti, joten nimi yhdistyy nyt kivasti siihen”, perustelee Eveliina.

Digiratkaisu sujuvoittaa hallinnon työtä ja asukkaiden arkea

Lainamaatti ei palvele ainoastaan asukkaita, vaan helpottaa myös hallintoa. Tatu on Manager-hallinta­järjestelmän pääkäyttäjä, ja hän kuvaa palvelun käyttöönottoa sujuvaksi prosessiksi.

“Käyttöönotto meni todella vaivattomasti. Sovimme yhdessä asetukset ja saimme ne kerralla purkkiin. Eveliina lisäsi varauskalenteriin ohjeet ja säännöt, jotka varaajan pitää hyväksyä. Se oli oikeastaan sillä valmis. Sen jälkeen asetuksiin ei ole tarvinnut koskea. Olen vain käynyt välillä seuraamassa varaustilanteita”, kiittelee Tatu.

Jari kiteyttää Lainamaatin hyödyt kaikille osapuolille.

“Yleiset käyttöohjeet löytyvät sekä paikan päältä että varauksen yhteydessä, jolloin asukkaat ymmärtävät vastuunsa ja velvollisuutensa. Kun käyttö on kontrolloitua, tavarat ovat paremmin käytettävissä ja käyttökunnossa eli saadaan täysi hyöty niistä. Varausta tehdessään asukas voi luottaa siihen, että isolla todennäköisyydellä kaikki on kunnossa ja hän saa tarvitsemansa tavaran.”

Lainamaatti mahdollistaa arjen kohtaamiset

Hippos on Lainamaatin pilottikohde ja siitä saadut kokemukset tulevat ratkaisemaan otetaanko Lainamaatti käyttöön muissa TOASin isommissa kohteissa, joissa lainaajien määrä on suuri. 

Ensimmäiset käyttökokemukset ovat jo ehtineet kertyä, sillä Lainamaatti on palvellut asukkaita Hippoksella kesäkuusta asti. Jari kertoo, että heidän kokemuksensa ovat olleet erittäin positiivisia.

Ehkä eniten on yllättänyt se, ettei ole tullut ongelmia. Asukkaat ovat olleet huolellisia ja näkee, että he arvostavat Lainamaattia.

Datan mukaan eniten on lainattu imuria, mutta Eveliina kertoo myös nähneensä asukkaan silittämässä mekkoa ja kauluspaitaa Lainamaatin vieressä.

“Samassa tilassa ryhmä muita asukkaita ompeli yhdessä haalarimerkkejä.”

Lainamaatti on sijoitettu strategisesti pesutuvan viereiseen viihtyisään lounge-tilaan juuri tästä syystä: ajatuksena oli, että sijainti voisi synnyttää arjen kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä. Siinä näytetään onnistuneen.

TOAS hyödyntää kohteissaan myös muita palveluitamme – lue lisää TOASin kokemuksia ja tutustu, miten digitaalisuus tukee opiskelija-asumista:

“Asukkaat toivovat sähköisiä asumisen palveluita”

Pyydä tarjous, kysy lisää tai varaa esittely

Ota yhteyttä tai täytä yhteystietosi lomakkeelle – mietitään yhdessä tarpeisiinne sopiva ratkaisu!

Isännöinti, Kunnalliset vuokrataloyhtiöt, Opiskelija-asunnot, As Oy

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Tuotteet ja palvelut

Asiakaskokemuksia

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan juuri tarpeidenne mukaisesti.