Ota yhteyttä

Älykkään kulunhallinnan tarve lisääntynyt – SALTO KS ja One4allin varauskalenteri

One4all ja SALTO KS ovat kehittäneet yhteistuumin asiakastarpeiden pohjalta järjestelmiensä välistä rajapintaratkaisua varausten kulunhallintaan. Yhteiskehittäminen on jatkunut vuosien saatossa: One4allin varauskalenteriin luotiin ensin mahdollisuus liittää kulku SALTO KS:n kulkutägeillä, ja nyt kulunhallintaa on täydennetty SALTO KS:n PIN-koodilla. 

SALTO KS:n Suomen ja Baltian maajohtaja Katriina Forsbackin mukaan älylukoille ja yhtenäiselle kulunhallintaratkaisulle riittää kysyntää.

“Älykäs kulunhallinta on lisääntymässä ja integraatioita kysytään paljon. Asiakkaat haluavat käyttöönsä kokonaisratkaisun, jota on helppo hallinnoida.

Esimerkiksi vuokrakiinteistöille ja manageerausyrityksille on tärkeää voida keskittää hallinta yhteen paikkaan. He haluavat, ettei hallinnoinnin kannalta ole väliä, onko kiinteistö Vaasassa vai Utsjoella.”

Katriina kertoo, että helppokäyttöisyys, joustavuus ja turvallisuus ovatkin SALTO KS:n kulunhallinta-alustan kulmakiviä. Järjestelmän hallinnoija voi esimerkiksi vastaanottaa ilmoituksia suoraan puhelimeen erilaisista järjestelmään liittyvistä tapahtumista, kuten onnistuneesta kulkutapahtumasta, tai vaikkapa varoituksen siitä, että ovi on jäänyt auki.

Kuvassa One4allin Mikko Määttä ja Kitte Hamilton sekä SALTO Systemsin Eero Viilo ja Katriina
Forsback
One4allin Mikko Määttä ja Kitte Hamilton sekä SALTO Systemsin Eero Viilo ja Katriina
Forsback ovat kehittäneet digitaalista ja modernia asumiskokemusta yhteistuumin.

One4allin varauskalenterin kulunhallinta nyt myös SALTO KS:n PIN-koodilla

One4allin varauskalenteriin on jo aiemmin voinut liittää kulun SALTO KS:n kulkutägillä. Nyt saatavilla on myös kulkeminen SALTO KS:n PIN-koodilla, joka täydentää taloyhtiöiden vaihtoehtoja ja mahdollistaa asukkaille helpon asumiskokemuksen.

PIN-koodin toimintatapa on selkeä: Salto KS luo henkilökohtaisen pysyvän PIN-koodin, jolla asukas pääsee kulkemaan esimerkiksi saunatilaan oman varauksensa aikana. Kun asukas tekee varauksen taloyhtiön sähköisessä varauskalenterissa, hänelle muodostuu automaattisesti kulkuoikeus tilaan varauksen ajaksi. Varauksen aikana asukas pääsee tilaan näppäilemällä oman koodinsa tilan oven läheisyyteen asennettuun PIN-koodilukijaan.

“PIN-koodin käytön suunnaton etu on se, ettei käyttäjä tarvitse mitään fyysistä. Isännöinnin ja huollon avainnippu kevenee huomattavasti, kun yhteistiloihin ei tarvita erillisiä avaimia. Myöskään asukkaiden ei tarvitse hallinnoida useita avaimia ja pelätä, että yhteistilojen avain pääsee katoamaan. 

PIN-koodilla kulku tuo merkittävän helpotuksen erityisesti sellaisille taloyhtiöille, jotka ovat mahdollistaneet varaukset ulkopuolisille käyttäjille. Koodin ansiosta tilan käyttö on sujuvaa, sillä ulkopuoliset käyttäjät voivat kulkea varattuun tilaan helposti ilman avainta ja kulkutägiä. 

SALTO KS PIN-koodilla kulkeminen on turvallista, asukas näppäilee kulkukoodin PIN-koodilukijaan ja vihreä valo kertoo, että kulkuoikeus on hyväksytty.
Henkilökohtaisella PIN-koodilla kulkeminen on turvallista, mutta myös äärimmäisen helppoa. Kun asukas näppäilee oikean kulkukoodin varauksensa aikana, koodilukijan yläosassa oleva valo vaihtuu vihreäksi ja kertoo käyttäjälle, että kulkuoikeus on hyväksytty.

SALTO-kulkutägit tarjoavat kustannustehokkuutta ja helppoa hallintaa

PIN-koodilla kulkemisen lisäksi myös SALTO KS:n kulkutägeillä kulkemisessa on monia etuja.

“Ensinnäkin ne ovat turvallisia käyttää. Jos tägi pääsee hukkumaan, järjestelmäkäyttäjä voi nopeasti poistaa tägin käytöstä parilla klikkauksella. Tägi poistuu heti käytöstä eli sitä ei voi väärinkäyttää.

Tägit ovat myös kustannustehokkaita: ne ovat paljon edullisempia kuin mekaaniset avaimet. Hukkuneen tägin korvaus uuteen ei siis aiheuta korkeita kustannuksia taloyhtiölle tai asukkaalle verrattuna lukkojen vaihtoon tai uudelleen sarjoittamiseen”, huomauttaa Katriina.

Jos hukkunut tägi löytyy myöhemmin, sen omistajan voi tunnistaa tägistä löytyvän numerosarjan avulla. Löytynyt tägi voidaan aktivoida uudelleen käyttöön, mikä mahdollistaa myös kestävällä tavalla toimimisen.

Asukas kulkee varaamaansa tilaan näyttämällä SALTO KS:n kulkutägiä oven lukostolle.
Asukas pääsee kulkemaan varaamaansa tilaan näyttämällä SALTO KS:n kulkutägiä lukostolle.

SALTOn ja One4allin yhteistyö alkoi asiakastarpeesta

“Yhteistyö on ollut äärimmäisen ketterää: kaikki lähti alunperin käyntiin asiakkaan tarpeesta, johon lähdimme yhdessä kehittämään ratkaisua. On hienoa tehdä yhteistyötä suomalaisen yrityksen kanssa, sillä paikallisuus mahdollistaa sujuvan ja tehokkaan viestinnän”, kiittelee Katriina.

One4allin toimitusjohtaja Kitte Hamilton yhtyy Katriinan ajatuksiin.

“Meillä kehittäminen on ollut aina asiakaslähtöistä. Tarve yhteistyölle SALTO KS:n kanssa lähti tälläkin kertaa asiakkaan tarpeesta, kuten Katriina mainitsee.

Pin-koodilla kulku tarjoaa kulkutägiin verrattuna laajempia mahdollisuuksia muun muassa korttelikohteissa ja siksi lähdimme kehittämään tätä ominaisuutta asiakkaidemme käyttöön.

Matkan varrella olemme myös kehittäneet rajapinnan hallinnointia käyttäjäystävällisemmäksi, jotta käyttö olisi helppoa ja sujuvaa.”

Entä miltä näyttää kulunhallinnan tulevaisuus? 

“SALTO KS:n lukkoja voi jo avata Apple Watch -kellolla. Tulevaisuudessa lukkoja avataan kasvoilla”, kertoo Katriina.

Oletko kiinnostunut kulunohjauksen mahdollisuuksista?
0400 888 218myynti@one4all.fi
Koitko artikkelin siällön hyödylliseksi? Klikkaa ja anna palautetta.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan.

Henry Hietavala, myynti