Ota yhteyttä

Palvelueteinen

Palvelueteinen helpottaa arkea!
Palvelueteinen on erilllinen eteistila asunnon yhteydessä, joka mahdollistaa esimerkiksi kauppa- tai muiden toimitusten jättämisen, tai noudot turvallisesti lukitusta tilasta. Palvelu on myös toteutettavissa erillisen asuntokohtaisen varastotilan tai lokerikon avulla.

Asukas hallinnoi omaa palvelueteistään ja siihen tehtäviä kulkuoikeuksia vaivattomasti One4all Mobile asukassovelluksen kautta.

Asukas tekee tilauksen

Asukas tekee tilauksen

Asukas oikeuttaa pääsyn palvelueteiseen

Asukas oikeuttaa pääsyn palvelueteiseen

Tilaus toimitetaan palvelueteiseen

Tilaus toimitetaan palvelueteiseen

Palvelueteinen

Asukas hallinnoi itse kulkuoikeutta

Asukas luo kulkuoikeuden määrittelemällä sille omavalintaisen nimen ja voimassaoloajan, esimerkiksi ”Kauppakassi 18.6. klo 17-19”

Sovellus muodostaa kertakäyttöisen PIN-koodin, jonka voi näppäillä oven PIN-koodilukijaan. Mikäli ovelle pääsy edellyttää kulkua lukitun ulko-oven kautta, on kulkuoikeus voimassa molempiin oviin.

Palvelueteinen

Helppo pääsyoikeuden jakaminen

Asukas voi lähettää tiedon kulkuoikeudesta, PIN-koodin ja sen voimassaoloajan omilla saatesanoilla varustettuna sähköpostina suoraan asukassovelluksesta.

Asukas näkee kaikki voimassa olevat kulkuoikeudet sovelluksessaan.

Palvelueteinen

Palvelueteinen on asukkaan arjen helpottaja

Palvelueteinen helpottaa asukkaan arkea ja vapauttaa aikaa muuhun elämiseen. Arjesta tulee joustavampaa ja mielekkäämpää, kun tavaratoimituksia ei tarvitse itse olla aina itse fyysisesti vastaanottamassa toimitusajankohtana.

Asiakaskokemus

Palvelueteinen otettiin käyttöön Yrjö ja Hanna Kodeissa

Asiakaskokemus

Palvelueteinen on monipuolinen arjen logistiikan helpottaja – Yrjö ja Hanna Kodit

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan.

Henry Hietavala, myynti