Ota yhteyttä

One4allin hallituksessa muutoksia

Lakimies ja varatuomari Ville Salonen (kuvassa) liittyi One4allin hallitukseen 1.6.2021 ja samalla neljä vuotta One4allin hallituksen puheenjohtajana toiminut kiinteistöneuvos Reijo Savolainen jäi pois hallituksesta. 
 
“Lähden innolla mukaan One4allin hallitustyöskentelyyn, tukemaan suomalaisen kasvuyrityksen menestystarinaa. Omassa roolissani paitsi haastan ja mentoroin johtoa, tuon lisäksi mukanani ulkoista asiantuntijuutta vaativiin liikejuridiikan kysymyksiin – erityisesti kansainvälistymisen ja liiketoiminnan kehittämisen osalta”,  kommentoi Ville Salonen uutta rooliaan.
 
“Sydämelliset kiitokset Reijolle loistavasta yhteistyöstä, avusta ja näkemyksestä sekä ymmärryksestä, jota olemme saaneet vuokrataloyhtiöiden johtamiseen Reijon laajan kokemuksen kautta. On ollut ihanan helppoa ja mutkatonta tehdä yhteistyötä ja olemme syvästi kiitollisia Reijon oltua osa yrityksemme taivalta”, kertoo One4allin toimitusjohtaja ja osakas Kitte Hamilton.

”Olen kiitollinen siitä, että sain olla nämä vuodet mukana asukasviestinnän eturivin yrityksen hallinnossa. On ollut ilo nähdä ja kokea yrityksen määrätietoinen kehittäminen. Strategiansa mukaisesti yritys siirtyy nyt uudelle kasvukäyrälle. Asiakkaiden antama arvostus on luonut siihen mahdollisuuden”, Reijo Savolainen kiteyttää.

Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nimettiin One4allin osakas Henry Hietavala

“One4all on tällä hetkellä tilanteessa, jossa keväällä päivitetyn strategiamme mukaan tulevien vuosien aikana haemme laajaa kasvua, niin kotimaassa kuin myös ulkomailla. Asiakaskuntamme on moninkertaistunut, palvelumme on kokenut suuria kehityksiä viimeisten vuosien aikana ja lisäksi sisäiset prosessimme ovat kehittyneet sellaiseksi, että tulevaa kasvua voidaan lähteä tavoittelemaan. Otan innolla One4allin hallituksen puheenjohtajan tehtävät vastaan ja lähden positiivisuudella sekä tarmoa täynnä viemään yritystä kohti seuraavaa isoa tavoitetta!” kertoo Hietavala.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan.

Henry Hietavala, myynti