Referenssit
Näin asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme puhuvat meistä ja palveluistamme
“Huomasimme tarvitsevamme palvelun, johon voisimme keskittää kaiken asukasviestintämme, ja joka voisi samalla toimia tietynlaisena hubina kaikille asumisen palveluillemme. Kartoitimme ensin oman järjestelmän rakentamista ja tutustuimme myös kilpaileviin palveluihin, mutta päädyimme One4allin palveluun, sillä se oli meille jo ennestään tuttu ja tiesimme palvelun myös kehittyvän jatkuvasti.”
– Elias Kiviranta, Avain Asuntojen myynti- ja markkinointijohtaja
Lue lisää: Avain Asunnot lanseerasi One4allin asumisen palvelualustan kohteissaan nimellä Kotiavain
“Olemme olleet tyytyväisiä, sillä One4all on kuunnellut meidän tarpeitamme. On iso asia, että tekniseltä puolelta ja tuesta löytyy paukkuja. Heidät saa nopeasti kiinni eikä ole viiveitä – apua saa, jos sitä tarvitsee.”
– Jari Ahonen, TOAS, kiinteistöjohtaja
Lue lisää: “Asukkaat toivovat sähköisiä asumisen palveluita”
”Haluamme, että asukkaan olisi mahdollisimman helppo vuokrata asuntoja – ja että se sama helppous jatkuisi myös asumisen aikana. One4all tukee meitä tässä tavoitteessa. Hyvä esimerkki on yleisten tilojen varaaminen: sen sijaan, että asukkaan tarvitsee kipittää saunaan tai pesutupaan ja laittaa nimi paperiin, hän voi varata vuoron sovelluksen kautta.”
– Milla Kettunen, Juli Living Oy, Suomen maajohtaja
”Sähköisen asukasviestinnän ansiosta ei enää tarvita kiinteistöhuoltoa toimittamaan tiedotteita. Näin vältytään turhalta ajamiselta ja paperiroskalta, mikä tukee myös kestävää kehitystä.”
– Aki Baarman, Juli Living Oy, kiinteistöjohtaja
Lue lisää: Digiloikka on sekä taloyhtiön että asukkaiden etu – Juli Living Finland Oy
”On iso taloudellinen ja ajankäytöllinen säästö, kun ei tarvitse ajaa sitä 100 km välimatkaa kiinteistöjen välillä tiedottaakseen jotakin.”
– Juha Väänänen, Oulun Sivakka Oy, isännöitsijä
Lue lisää: Sähköiset ratkaisut kuuluvat asumiseen Oulun Sivakassa
”On loistavaa, kun työpäivän aikana voi helposti etänä hoitaa tiedotteen tekemisen ja jakamisen. Koko juttuun menee vain joitakin minuutteja, ja tiedote on jo näkyvillä porrasnäytöissä ja sovelluksessa – asukkaat on tyytyväisiä, kun viestit tavoittavat heidät silloin, kun asia on ajankohtainen.”
– Tapio Korhonen, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja
Lue lisää: Taloyhtiön digitaaliset asumisen palvelut asukkaan ja hallituksen puheenjohtajan näkökulmasta
”Järjestelmä on meille työntekijöille todella helppokäyttöinen. Uskon asukkaiden yhteydenottojen meille vähentyneen tämän myötä, ja näin meillä vapauttavan aikaa muuhun työhön. Järjestelmä lähettää esimerkiksi uudelle asukkaalle automaattisesti tunnukset sovellukseen ja kosketusnäyttöjen tilavarauksiin sekä PIN-koodin tilojen käyttöön.”
– Päivi Ojala, NAL Asunnot Oy:n palvelupäällikkö
Lue lisää: NAL Asunnot panostaa digitaalisiin ratkaisuihin
”Olemme todella iloisia, että löysimme One4allin kautta ratkaisun haasteeseemme. One4all kehitti lyhyessä ajassa toiveidemme pohjalta juuri tarpeisiimme sopivan ketterän palvelun, minkä myötä pystymme palvelemaan asukkaitamme entistä paremmin.”
– Riikka Teelmäki, viestintä- ja markkinointisuunnittelija, NAL-asunnot
Lue lisää: NAL Asunnoilla hyviä kokemuksia One4allin uudella asumisen palvelulla
“Meidän kokemus on joka näkökannalta katsottuna positiivinen ja voin siksi antaa suositukseni palvelulle. Kaikki on toiminut sovitusti asennuksista ja käyttöönotosta alkaen. Laite toimii teknisesti, tuki on erinomainen ja palvelu toimii myös huomiotalouden näkövinkkelistä. Lisäksi asiakastuen kanssa on ollut tosi helppo tehdä yhteistyötä.”
– Eero Ravantti, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja
Lue lisää: Suomen paras taloyhtiö 2019 -finalisti modernisoi viestintänsä porrasnäytöllä
”Porrasnäyttö tekee siistin ja modernin näköisen sisääntulon, kun vertaa vanhoihin perinteisiin ilmoitustauluihin – tuo heti mielikuvan siitä, miten aktiivisesti ja hyvin kiinteistöä hoidetaan ja huolletaan. ”
– Seija Savolainen, Niiralan Kulma, projektikoordinaattori
Lue lisää: Niiralan Kulma laajentaa asteittain digitaalisiin asumisen palveluihin
“Yhteistyö One4allin kanssa on ollut saumatonta. Palveluita on helppo käyttää, ja nyt kun ne ovat tulleet asukkaille tutuiksi, kaikki rullaa sujuvasti eikä asukkailta tule poikkeustilanteita lukuun ottamatta yhteydenottoja varauksista.”
– Oskari Salminen, isännöitsijä, Lumo One / Kojamo
Lue lisää: Kojamon Lumo One -pilvenpiirtäjän asumiskokemuksia kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa
“One4allilla on järjestelmä, johon voi luottaa ja jota voi huoletta suositella eteenpäin. Joten kun asiakkaallamme on tarve vastaavanlaisille ratkaisuille, One4all on yhteistyökumppani, jota voimme suositella.”
– Antti Hirvonen, Arvolukko
Lue lisää: Arvolukko & One4all – näin yhteistyö lukkoliikkeen kanssa toimii
”Yhteistyö palveluineen on sujunut enemmän kuin kiitettävästi. One4all on aina pitänyt meidät hienosti ajan tasalla heti asennusten etenemisesistä lähtien. Ohjelma on käyttäjäystävälliseksi kehitelty, lisäksi meidän kehitysehdotukset on otettu hienosti huomioon. Uusien käyttäjien ohjeistaiminen järjestelmän käyttöön on onnistunut ilman koulutusta, pelkillä ohjeilla, se kertokoon ohjelmiston helppokäyttöisyydestä.”
– Minna Huttunen, Kruunuasunnot Oy
“Suomen viimeinen toimiva asiakaspalvelu toimii tästä yrityksestä. Yhteydenottoihin vastataan ja tehtävät hoidetaan. Mitä muuta voisi toivoa!”
– Petri Hyvönen, isännöitsijä, Emännöintitoimisto Aamu
”Suosittelen tätä One4allin palvelua meidänkin asiakkaillemme! Tarjoamme siivouspalveluja ja tälläinen digitaalinen viestintäjärjestelmä helpottaa meidän työtä huomattavasti. Siivoojamme voivat kuvata ja tiedottaa reaaliajassa taloyhtiöissä näkemistään ongelmista paikanpäältä. Minä taas hallinnoin täältä toimistolta käsin koko vuoden aikaista siivoukseen liittyvää tiedottamista saman järjestelmän kautta. Ajastan tiedotteet etukäteen ja sisällön päivittäminen tapahtuu kädenkäänteessä. Todella järkevä ja helppokäyttöinen järjestelmä!”
– Mari Laaksonen, Cleanmarin Oy, toiminnanjohtaja
“Loistava yhteistyö. Vuokrataloyhtiöiden managerina meillä on jatkuva asukastiedottamisen tarve, eli on nopeasti tuotettava paljon tiedotteita asukkaille. Älytaulun kohdalla on helppoa kun istut vain koneelle ja voit tiedottaa asukkaita välittömästi ilman monistamis- tai tiedotteenjako prosesseja. Taulu pitäisi saada jokaiseen taloyhtiöön.”
– Anna-Leena Tolonen, Retta Management Oy
”One4allin kehittämän digitaalinen viestintä– ja varauskalenterijärjestelmän mahdollisuudet ovat kyllä monipuoliset! Palvelu tukee kokonaisvaltaisesti taloyhtiömme strategisia tavoitteita.”
– Eino Rantala, As Oy Säästötuen hallituksen puheenjohtaja
”Erinomaista palvelua ja hyvät työvälineet. One4allin porrasnäytöt ovat äärettömän simppeleitä käyttää ja helppoja päivittää. Toivonkin, että mahdollisimman moni taloyhtiö ottaisi ne käyttöön.”
– Hannaleena Kuutilo, Walttari Oy
”Erinomainen palvelu ja nopea reagointi palvelupyyntöihin.”
– Kirsi Kautola, Jykes Kiinteistöt Oy
”Varsinkin vuokrataloyhtiöissä tiedottamista tapahtuu melko usein, sillä ”asumisen tempo” on kovempaa, eivätkä asukkaat kuulu hallitukseen tai osallistu yhtiökokoukseen. Näillä viestintätyökaluilla tiedotus on ajanmukaista ja tehokasta.”
– Anssi Tikkanen, Retta Management Oy
”Vuokratalon arvo selkeästi nousee vuokralaisten silmissä kun he jo rappukäytävään tullessaan näkevät siistin rappukäytävän ja modernin rapputaulun. Oman isännöintipalveluni ytimessä on digitalisaatio, ja nämä porrastaulut yhdessä sovelluksen kanssa sopii täydellisesti minun palvelukonseptiini.”
– Jere Sorvari, Prodomus Oy
”Tämä on seniorillekin helppo käyttää tämä hallintajärjestelmä. Tiedotteet ja sisällöt on helppo syöttää, ja ajastuksella voi määritellä etukäteen mitä sisältöä digitaalisessa porrasnäytössä näkyy.”
– Altti Aronen, taloyhtiön hallituksen pj., As Oy Hillervonportti, Pori
”Uudiskohteissamme nämä asukasystävälliset viestintätyökalut toimivat osana tarjoamiamme Asuntopalveluja.”
– Jaana Salminen, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy
”Meillä laajan käyttäjäkunnan ja useamman tilan hallinnointi on ehdottomasti tehokkainta ja turvallisinta pilvipalvelupohjalle luodun varauskalenterijärjestelmän, sekä lukitus- ja kulunohjausintegraation kautta.”
– Sanna Uotila, palvelumuotoilija, Setlementtiasunnot Oy
”Erittäin järkevä rajapintaratkaisu One4allin kanssa! Digitaalinen integraatio yhteistilojen varauskalentereihin tukee joustavaa kulkuoikeuksien myöntämistä. Tilojen varaaminen ja käyttö asukkaan henkilökohtaisen PIN-koodin kanssa on turvallista.”
– Roni Aaltonen, iLOQ
Haluatko tietää lisää asiakkaillemme toteutetuista ratkaisuista? Lue asiakaskokemuksia

